Moringa

Moringa
Moringa oleifera from Tenerife

2.11.17

Miten päädyin moringaan

Kerronpa hieman koulutuksellisesta ja kokemustaustastani - ja miten päädyin tutkimaan, viljelemään ja käyttämään moringaa.  Tie on ollut pitkä ja siinä on ollut monta erilaista vaihetta. Ja lopulta, kaikki ymmärrykseni tiet ovat päätyneet Rooman asemasta moringaan.

Pohjanani on suomalainen ylioppilastutkinto, jonka sain jo kauan sitten kasvumaillani Pohjois-Savossa. - Tosin olen suorittanut useat lukiotason  aineet myös Ruotsissa. - Ensimmäinen ammattikoulutukseni oli julkiseen tiedotusvälineeseen, eli kuvaussihteeriksi televisioon.

Ruotsiin siirtyessäni jouduin hankkimaan uuden koulutuksen: Aluksi yliopistotason koulutus asianajan sihteeriksi. Sen jälkeen työskentelin muutamia vuosia kunnallisessa siirtolaisten palvelu- ja tiedotuspisteessä. Otin virkavapaata ja opiskelin kolme vuotta, ja neljän vuoden kurssin, Tukholman yliopistossa.

Valmistuttuani yliopistosta olin jonkun aikaa erään suuren ammattiliiton sosiaalipoliittisen osaston toimihenkilö. Siirryin sitten erään Suur-Tukholman kunnan siirtolaistiedotus- ja palvelupisteen esimieheksi.

Halusin kuitenkin perehtyä enemmän vaihtoehtohoitohin, mikä oli ollut jo useita vuosia mielenkiintoni kohde, jo siksikin, että olin todennut, ettei lääketiede pystynyt auttamaan minua  vaivoissani. Opiskelin neljä vuotta kestäneen, sivuaikaisen kurssin, jossa perehdyttiin mm. kinesologiaan, erilaisiin dietteihin, lääkekasveihin ja niiden käyttöön, refleksologiaan yme. Suoritin anatomian- ja fysiologian perusopinnot.

Vaihtoehtokoulutukseni aikana jouduin tekemään paljon harjoitustöitä, ts. hoitamaan ja käsittelemään, ja harjoittelemaan erityyppisissa "terveyskodeissa".


Lopulta irtaannuin kunnallisesta virastani

Päätin muuttaa pois Ruotsista.Tulin Tenerifelle hoitamaan itseäni omassa rauhassani. Lapseni olivat löytäneet omat paikkansa, joten olin vapaa lähtemään. Tämä muuttovaihe kesti muutamia vuosia, eli puolet vuodesta Ruotsissa ja toinen puoli Tenerifellä.

Tutustuin Tenerifellä saksalaiseen vesitutkijaan ja insinööriin, jonka vedenuudistuslaitteen koin puhuttelevan minua. Eli perehtyin siihen ja veteen noin yleensä. Olin muutamia vuosia tämän tutkijan tulkkina ja kääntäjänä. Minulla on hänen laitteensa edelleen. Veteen liittyvien asioiden oppiminen aikoinaan auttaa minua vielä tänäänkin.

Seuraavaksi innostuin oppimaan ja tietämään enemmän elinympäristöstäni, saarimaailmasta, jossa elän, sen historista, kulttuurista, perinteistä, geologiasta, taiteesta. Opiskelin ja tutkin aikani, ja innostuin menemään saarihallinnon järjestämiin opaskokeisiin.  Samanaikaisesti näiden vuosien mittaan kävin useita parin viikon yliopistokursseja, mm. viinitietoudessa (enologia), saariston esihistoriassa, maanviljelyksessä. Samoin Tenerifen ja La Gomeran kansallispuistojen oppaan kurssit.

Sitten olinkin jo ikätyttö ja moringa tuli kuvaan. Viisi vuotta olemme nyt kulkeneet yhdessä. Kasvatan moringaa pihallani, ja syön sitä erilaisissa muodoissa. En opasta enää tavallisia turistiryhmiä. Mutta jos jotkut haluavat tulla katsomaan moringaviljelyksiä Tenerifellä, kotilaaksossani, voin kiertää mukana ja kertoa.

Olen luonut Facebookiin ryhmän "Gracian Moringa"
ja ruotsinkielisen ryhmän "Min Moringa"

Marraskuu 2017,  © Gracia Penttinen

Suomenkieliset moringajuttuni MORINGA blogissani

Ihmepuu Moringan viljelyä Güimarin laaksossa
Tiedätkö mikä on Moringa?
Tenerifen moringa on mahtava antioksidantti  
Miten kaikki alkoi
Miten Moringa tuli Maaplaneetalle 
Kokemuksiani kasviyhteyksistä
Enkeli kasvin hahmossa - poimintoja Moringagardenin tuottamasta dokumentista
Hieman moringasta ja zeatiinista
Moringasta ja kehon omasta vastutuskyvystä 
Miten aloittaa moringan käyttö ravinnossa
Moringan käyttö perinteisessä lääkinnässä
Hinnoista ja laadusta
Huhtikuisia moringamietintöjä
KanarianSaarten ilmalaki suojaa myös moringaa 
Moringa – ihmepuu ja nuoruuden lähde - kasvaa myös Tenerifellä
Moringan viljelystä ja hoidosta kotona kukkaruukussa
Auringosta, kuusta, mayoista ja Tenerifen moringasta
Leivän korvike - siemeniä ja moringaa
Syyskesän moringamietteitä 
Moringaa iäkkäämmille ...Miksi Moringa voi olla juuri heille todellinen voitontuoja
Miksi valitsen Tenerifen moringan ja suosittelen sitä
Moringan annostussuosituksia
 MoringaPark Güímarin laaksossa
Ympäri käydään – yhteen tullaan.  Viinistä moringaan 
Monenlaisia moringapuita MoringaParkissa ja maailmassa
Moringan siemenistä on moneen tarkoitukseen
MTT - nuoruuden ja elämänvoiman lähde 
Varovaisuus on joskus tarpeen - jopa moringankin kanssa
Lempeää moringainformaatiota veteen siirrettynä 
Moringa, raskaus ja imettäminen
Pitkää ikää myös aivoille - moringasta voi olla apua ja tukea
MTT kapseleista ja telomeereista 
Vesi on vanhin voitehista - vaihtelua moringa-ajatusten väliin
MoringaGardenin perustuotteiden uusi luokittelu
Siemen/moringaleivästäni 
Suolistobakteeri ja moringan lehtipulveri samassa kapselissa
Moringan kasvatuksessa tarvittavat lämpötilat
Prostataongelmista ja mahdollisista vaivojen helpotuksista 
Tenerifen moringa ja sydänchackra
Moringasta syövän yhteydessä ja sen ennakkoehkäisyssä
Moringan käyttäjien kertomuksia
Uusia tuotteita MoringaGardenissa
Terveyden ylläpitoa Moringan ja MTT kapseleiden avulla 
Moringan siemenistä maailman korkealaatuisin öljy - ja ihon kauneuden ylläpitäjä
Kesämarunasta voi olla apua punkkien puremissa
MoringaPark juuri nyt
Moringanlehtiyrttiteestä on paljon iloa ja hyötyä
Tärkeä tietää moringanlehtipulveria valittassa
Tiesitkö, että moringan siementen avulla voit puhdistaa vettä?
Oljenkorsi voi katkaista aasin selän
Havaintojani Terveysmeedio auttaa kirjasta, artemisiasta ja moringasta
Nimiuudistuksia MoringaGardenin tuotevalikoimassa



Inga kommentarer:

Skicka en kommentar