Moringa

Moringa
Moringa oleifera from Tenerife

11.9.15

Miksi valitsen Tenerifen moringan ja suosittelen sitä


Täysikasvuinen, leikkaamaton
moringapuu siemenpalkoineen
Kuunnellesani tuttavieni ja ystävieni moringan ostoista, mietin miksi itse valitsin ja valitsen juuri Tenerifen ja MoringaGardenin moringatuotteet. Valinnan varaa on jopa Tenerifellä, koska tännekin tuodaan moringaa muualta, niin Intiasta, Sri Lankasta  kuin Filippiineiltäkin.

Osasyy on tietysti se, että "se kasvaa lähellä¨, samalla saarella. - Jopa omalla pihallani kasvaa puita, joiden lehtiä syön salaatissa. - Mutta syitä on muitakin.

Valintani perusteista
Aloitan aivan pohjalta, eli maaperästä, millä moringa saa kasvaa tällä saarelle. 

Maaperä tutkitaan, jottei se ole myrkkyjen tai päästöjen kyllästämä, ennenkuin siihen ruetaan kylvämään moringan siemeniä. Tavallisesti käyttöön otetun viljelysmaan on oltava vähintään 6-7 vuotta käyttämättä ennen kuin moringaa ruetaan viljelemään sillä.

Kasteluvesi tulee Tenerifen vuorilta. Saaren puut, pääasiassa kanarianmännyt, ovat keränneet sen neulastensa avulla sateista, pilvikosteudesta ja aamujen kasteesta.

Tästä Tenerifen vuorilta tulevasta vedestä saksalainen vesitutkija Peter Gross sanoi, vuosia sitten, että sen värähtelytaajuus on erittäin korkeatasoinen.

Auringonvaloa on yleensä aivan riittävästi, ottaen huomioon aurinkopäivien kokonaismäärän Tenerifellä.

Pihallani ruukussa kasvava moringapuu leikkauksen jälkeen
Ilma, jossa moringat saavat kasvaa, on suhteellisen puhdasta. Taivaalle ei keräänny myrkyllisiä sumusuihkeita, kuten yleensä muualla maailmassa. 
Saariston ilmalaki suojaa myös kasveja. 

Saarella ei ole suuria teollisuusalueita, eikä näin ollen ilmassa ole niiden aiheuttamia päästöjä. Miltei jatkuvasti puhaltavat pasaatituulet pitävät huolen siitä, ettei ilma ”jää seisomaan” pitkäksi aikaa. Afrikasta puhaltavat kuumat tuulet, kalima, tuo tosin mukanaan hienoa hiekkaa, mutta se laskeutuu vähitellen maan pinnalle ja jää luonnolliseksi lannoitusaineeksi.
EU:n luomutuoteleima
Moringa viljellään ilman lannoitteita tai hyönteismyrkkyjä. Se on luomutuote, jolla on sekä EU:n antama luomutodistus että Hollannin ja KanarianSaarten luomutodistus.

Moringan korjaaminen tapahtuu käsin. Leikatut oksat viedään välittömästi tiloihin, joissa niistä kerätään roskat ja huonokuntoiset lehdet. Jäljelle jäävät lehdet viedään erityiseen kuivauskaappiin, jossa ne saavat kuivaa enintään +40C lämmössä (ja ilmankierrossa) vuorokauden. Tuloksena on lähes 100 % kuiva, puhdas ja roskaton materiaali, josta sitten saadaan lopputuloksena moringanlehtipulveri.


Hollannin luomutuoteleima,
Moringagardenin keskusvarasto
on Hollannissa
”Nuoruushormoonina” tunnettua zeatiinia esiintyy ainoastaan luomumoringassa.

Ilo on tärkeä tekijä. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että kasvit pystyvät tuntemaan mitä ympäristössä tapahtuu. Moringagardenin omistaja Andreas Kraus on todennut usein, että hänelle on tärkeää, että moringan läheisyydessä työskentelevät henkilöt ovat iloisia ja tyyväisiä

Lehtipulveri, kuivatut lehdet ja niistä valmistetut, tai niitä sisältävät tuotteet, ovat ”lähiruokaa” jopa eurooppalaisille, koska perusmateriaali on kasvanut lähempänä kuin esim. Intian, Filippiinien ja Sri Lankan moringa. Tenerifen moringalla on eurooppalaiset luomutuotetakuut.

KanarianSaariston
luomutuoteleima
Tenerifen moringaa sisältävät terveydenhoito- ja kauneustuotteet eivät sisällä mineraaliöljyjä, eikä niitä ole kokeiltu eläimillä.

Eli mielestäni tässä on koko joukko hyviä ”syitä”, valitakseni itselleni parhaat mahdolliset tuotteet kokonaishyvinvointiani ajatellen.


Varsinaiset moringan sisältämät vitamiinit, mineraalit, hivenaineet ja rasvat olen käsitellyt toisessa yhteydessä.

P.S. Heidän tuotekehittelytiimissään on biokemian tohtori, joka on kytketty La Lagunan yliopistoon. Heillä on myös yhteyksiä muihin tutkijoihin, lähinnä Euroopassa

Moringagardenin moringa-analyysit (saksaksi)
MoringaGardenin terveyden- ja kauneudenhoitotuotteita

Olen luonut Facebookiin suomenkielisen ryhmän "Gracian Moringa"

Tenerifen moringan 
tilaukset ja Moringagardenin info
Lokakuu 2015, © Gracia Penttinen
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta, ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan.

Lisää moringasta
Ihmepuu Moringan viljelyä Güimarin laaksossa 
Tenerifen moringa on mahtava antioksidantti
Miten kaikki alkoi
Miten Moringa tuli Maaplaneetalle
Kokemuksiani kasviyhteyksistä
Enkeli kasvin hahmossa - poimintoja Moringagardenin tuottamasta dokumentista 
Hieman moringasta ja zeatiinista 
Moringasta ja kehon omasta vastutuskyvystä 
Miten aloittaa moringan käyttö ravinnossa 
Moringan käyttö perinteisessä lääkinnässä 
Hinnoista ja laadusta
Huhtikuisia moringamietintöjä 
KanarianSaarten ilmalaki suojaa myös moringaa 
Moringa – ihmepuu ja nuoruuden lähde - kasvaa myös Tenerifellä
Moringan viljelystä ja hoidosta kotona kukkaruukussa 
Auringosta, kuusta, mayoista ja Tenerifen moringasta 
Leivän korvike - siemeniä ja moringaa 
Syyskesän moringamietteitä 
Moringaa iäkkäämmille ...Miksi Moringa voi olla juuri heille todellinen voitontuoja 
Moringan annostussuosituksia
MoringaPark Güímarin laaksossa
Ympäri käydään - yhteen tullaan. Viinistä moringaan
Monenlaisia moringapuita MoringaParkissa ja maailmassa
Moringan siemenistä on moneen tarkoitukseen
MTT - nuoruuden ja elämänvoiman lähde
Varovaisuus on joskus tarpeen - jopa moringankin kanssa
Lempeää moringainformaatiota veteen siirrettynä
Moringa, raskaus ja imettäminen
Pitkää ikää myös aivoille - moringasta voi olla apua ja tukea

MTT kapseleista ja telomeereista
Vesi on vanhin voitehista - vaihtelua moringa-ajatusten väliin
MoringaGardenin perustuotteiden uusi luokittelu
Siemen/moringaleivästäni
Suolistobakteeri ja moringan lehtipulveri samassa kapselissa

Moringan kasvatuksessa tarvittavat
Prostataongelmista ja mahdollisista vaivojen helpotuksista
Tenerifen moringa ja sydänchackra
Moringasta syövän yhteydessä ja sen ennakkoehkäisyssä
Moringan käyttäjien kertomuksia 
Uusia tuotteita MoringaGardenissa
Terveyden ylläpitoa Moringan ja MTT kapseleiden avulla
Moringan siemenistä maailman korkealaatuisin öljy - ja ihon kauneuden ylläpitäjä
Kesämarunasta voi olla apua punkkien puremissa
MoringaPark juuri nyt
Moringanlehtiyrttiteestä on paljon iloa ja hyötyä
Tärkeä tietää moringanlehtipulveria valittassa
Tiesitkö, että moringan siementen avulla voit puhdistaa vettä?
Oljenkorsi voi katkaista aasin selän
Miten päädyin moringaan
Havaintojani Terveysmeedio auttaa kirjasta, artemisiasta ja moringasta
Nimiuudistuksia MoringaGardenin tuotevalikoimassa




Inga kommentarer:

Skicka en kommentar